Cavagnaro

Milton Cavagnaro (1913–1993) aloitti uransa teollisena muotoilijana. Hän opetti Kalifornian taidekoulussa ja San Josen osavaltion korkeakoulussa ja käytti suuren osan vapaa-ajastaan puun kokeilemiseen, ihastellen sen tekstuureja ja pintoja. Taskuveitsen ja viilan avulla hän alkoi työstää puuta yhdistäen sitä metalliin korujen valmistamiseksi. Hänen ensimmäiset yrityksensä olivat primitiivisiä hahmoja, jotka muistuttivat alkuperäiskansojen muotoja. Vuonna 1949 Cavagnaro ja hänen perheensä muuttivat Mill Valleyyn, Kaliforniaan. Hän jatkoi opettamista, kunnes vakiinnutti asemansa koruseppänä ja huomasi voivansa elättää itsensä käsityöllään; "Arts and Architecture" julkaisi hänestä artikkelin, hänellä oli yksityisnäyttely Legion of Honorissa San Franciscossa, näyttely Texasissa ja hän voitti "Good Design Award" -palkinnon New Yorkin modernin taiteen museolta puisista ja ruostumattomasta teräksestä valmistetuista suola- ja pippurisirottimista. Hänen työnsä erottuu taidokkaasta hopean käytöstä yhdessä luonnonmateriaalien, kuten puun, luun tai helmen kanssa. Cavagnaro käytti puuta samalla tavalla kuin monet korusepät käyttävät kiviä; eebenpuu, tiheän syynsä vuoksi, muodostaa kauniin kontrastin hopeaan. Hän käytti myös mustaa saksanpähkinäpuuta ja vermillion-puuta. Puu on joskus hallitseva elementti; metalli (alumiini, messinki tai hopea) toimii korostuksena tai upotuksena. Toisinaan hopea ja puu ovat tasavertaisia elementtejä. Hän käytti luuta samalla tavalla kuin puuta, vaikka sillä oli täysin erilainen muoto ja rakenne. Cavagnaro valmisti vain uniikkeja kappaleita eikä valanut metallia tai istuttanut kiviä. Hän teki vähän sormuksia ja rannekoruja. Suuri osa hänen töistään vaati upotustekniikkaa, ja Cavagnaro kehitti omat tekniikkansa ja materiaalinsa; hän kehitti emalointia korvaavan aineen, joka kovettuu mustaksi mattapinnaksi ilman lämpöä. – Kirjan "Form & Function - American Modernist Jewelry, 1940-1970" Marbeth Schonin luvalla, Schiffer Publishing